Työharjoittelu 2.1-10.1.20

K-market

Ensimmäinen viikko

Työharjoittelu alkoi mukavasti. Saavuin paikalle hieman ennen yhdeksää. Sain työpaikalta työvaatteet ja yksi myyjistä esitteli minulle alkuun hieman paikkoja, missä mitäkin säilytetään ja minne mitkäkin tavarat viedään käytön jälkeen. Myyjä kertoi myös kuinka työpaikalla toimitaan ja mitä sääntöjä työpaikalla on.

Aloitin työharjoittelun ruokakuorman purkamisella. Sain seurakseni toisen työntekijän opastamaan minua. Ruokakuormaa purkiessa tuotteet piti merkitä listaan, jotta tiedetään ovatko kaikki tilaukset saapuneet ja onko niitä oikea määrä. Listauksen jälkeen tuotteet järjesteltiin kaupan hyllyihin siten, että uusimmat menevät taaimmaisiksi. Taukoja pidettiin itselle sopivimmalla hetkellä. Tauot kestivät noin 10-15 minuuttia ja taukoja sai pitää kaksi tai kolme päivässä, yksi niistä on puolen tunnin ruokatauko. 

Tuotteiden hyllyttäminen ja kuormien purkaminen oli mieleistä, mutta raskasta. Muutaman päivän jälkeen alkoi olla hieman lihaskipuja käsissä, jaloissa ja selässä, mutta ne eivät vielä haitanneet minua.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Työharjoittelu 13.1-17.1.20

Kuvien käsittely lightroomissa 4.12.19